|
|
|
 |
|
|
 |
|
|
Kolumniarkisto 2005-05-15 Homo Addictus Olemme todistaneet uuden addiktion synnyn. Monet kärsivät kuulemma jo nettiriippuvuudesta. Yliopistolainen-lehti kuvaili ilmiötä toimintana, jota ei voi lopettaa vaikka haluaisi, jonka keskeytyessä ärtyy, jota ajattelee koko ajan, josta saa vieroitusoireita ja jonka vuoksi laiminlyö syömisen, juomisen ja nukkumisen. Jopa aiemmin parjattu TV:n katselukin on löytänyt netissä voittajansa. Kansallisen nuorisotutkimuksen mukaan nuoret miehet kuluttavat jo enemmän aikaa tietokoneen kuin telkkarin ääressä. Kaikessa nuorten medioiden käytössä on viihteellisyydellä tiedonhankintaa suurempi merkitys. Ja internet on globaali, rajaton, lähes pohjaton miljoonalaatikko. Nuoruudenystäviäni asuu eri puolilla Keski-Eurooppaa. He ovat kertoneet, että siellä jo melko yleisesti ajatellaan, että pohjoismaisissa yhteiskunnissa on jätetty lapset heitteille. Mieli teki kovasti väittää vastaan, mutta ei kai savua ilman tulta. Monissa ”vanhan kulttuurin” maissa paheksutaan edelleen iltayhdeksän jälkeen kaduilla maleksivia nuoria, kun taas meillä on aivan maan tapa, että lapset jo alle kouluikäisestä alkaen liikkuvat pihoilla oman onnensa nojassa ja veronmaksajien tuntemin seurauksin keksivät itselleen tekemistä. Kotona ollessaan he viettävät aikaansa webissä, joka on lastenvahti helvetistä. Päiväkodin ohjaajat näkevät, kuinka lapset osaavat kyllä käyttää erinomaisesti tietokonetta mutta eivät osaa leikkiä toisten lasten kanssa. Lisäbonuksina annamme nuorisollemme jokapäiväisen salkkariannoksen, jossa lähes joka kohtauksessa riidellään, petkutetaan tai kieroillaan jonkun selän takana, ja ostamme kioskilta kotiin matalamielisiä painettuja huhuja. Toisaalta harvalle tulisi mieleenkään kanniskella ihmisten ilmoilla sellaisia julkaisuja, joita kuitenkin pursuaa verkosta muutamalla klikkauksella. Olemme sallineet maailman, jossa yksilö saa tehdä kaikkea mihin hänellä vain on mahdollisuus, ja jossa sääntely ja valvonta nähdään ikävinä jäänteinä vanhasta maailmasta. Kultturiministerin rohjetessa ehdottaa lasten kehitykselle haitallisen nettisisältövyöryn patoamista hanke tuomitaan mediassa naurettavaksi. Saamastaan käsittelystä päätellen ehdotus on ollut tervetullut vain siellä, missä sekä päivänpoliittisia että aatteellisempia tarkoituksia varten halutaan elättää Keskustasta harhaisen monoliittista kuvaa patavanhoillisena, arvokonservatiivisena menneen maailman haikailijaporukkana. Onko asian kanssa vain opittava elämään? Atrian nerokkaassa mainoksessa vedetään oivasta narusta: teolliset einekset ovat oikeastaan äitien tekemää ruokaa. Vastaavasti voisi ajatella, että sekä kaikki viihdetarjonta että sitä koskevat lait ja asetukset ovat isien ja äitien tekemiä, ja silloin meidän kaikkien tulisi voida vaikuttaa asiaan. Me nykyiset vanhemmat olemme kasvaneet aikana, jolloin esimerkiksi elokuville ja peleille asetettiin suojaikärajoja, ja sillä osaltaan turvattiin meille oikeus lapsuuteen. Jo nuotiotulien aikaan vanhemmat ja viisaammat varjelivat jälkikasvua vaaroilta, muuten emme olisi tässä. Nyt meidän on suojeltava lapsiamme ja nuoriamme uusilta pedoilta ja luonnonvoimilta. Se tarkoittaa myös sitä, että tarjolla oleviin viihdesisältöihin on voitava vaikuttaa yhteiskunnallisin toimin, eikä se ole sen kummempaa, taantumuksellisempaa, vanhoillisempaa tai junttimaisempaa kuin muukaan pienimpien suojeleminen. Käytännössä heti omalla kohdalla voi kuitenkin alkaa pessimismi. Haluamme mielellämme pitää helpot ja vaivattomat elämäntapamme, jatkaa hedonistista elämistä itseämme varten ja huumautua kaikesta, millä viihdeteollisuus meitä keksiikään ilahduttaa. ”Rajoitus” tai ”esto” tuntuvat jo sanoina epämukavilta. Minulle kuuluu kaikki ja heti. Mutta meidän jo mentyämme, tullaanko tämä aika muistamaan vaiheena, jolloin olisimme vielä voineet vaikuttaa asioihin, mutta vapauden nimissä päädyimme jättämään lapsemme sakaaleille?
Seppo Rokka |
|
|
|
|
  |
|