|
|
|
 |
|
|
 |
|
|
Kolumniarkisto 2006-01-16 Vaalimuistoja Viime päivinä on muisteltu vuoden 1956 presidentinvaaleja. Eikä pelkästään siksi, että niistä on kulunut 50 vuotta. Nytkin oli osaltaan kyse puolueiden ja maailmankatsomusten voimien mittelystä. Oli kyse valinnasta vanhan ja uuden välillä. Ja oli kyse henkilöistä. Keskustan kentällä nähtiin yhtäläisyyttä myös siinä innostuksessa, jolla omaa ehdokasta tuettiin ja kannustettiin. Siinä, että kampanjaan pääsi mukaan jokainen olipa asuinpaikka Katajanokalla, Utsjoella tai Ilomantsin itälaidalla. Minäkin sain kiertää rullalle vihreää nauhaa siinä vaiheessa, kun kyseessä oli vielä Suuri Salaisuus. En ole kokenut oman osallistumiseni merkitystä yhtä vahvasti kuin kerran aikaisemmin. Juuri niissä kuuluisissa vuoden 1956 vaaleissa. Isä ja äiti ottivat minut mukaan äänestyspaikalle. Siellä oli paljon mustapukuisia aikuisia. Joku kumartui alas ja ojensi minulle lipasta, johon sain pudottaa rahan. Ihan itse. Sanottiin, että se on Vaalikeräys. Isoisä oli pitäjän kuulu satusetä. Eräskin pikkupoika joutui opettajan kanssa selkkaukseen väitettyään kivenkovaan, että Suomen metsissä elää jalopeuroja. Totta se on, kun Nissin Lauri kertoi sellaisen omin silmin nähneensä … Isoisä sai minut uskomaan, että me kaksi, minä ja Iso, olimme merkittävästi vaikuttaneet Kekkosen valintaan. Isästä ja äidistähän emme voineet olla niin varmoja, kun on tämä vaalisalaisuus. Nehän ovat voineet äänestää vaikka Fagerholmia… Monta vuotta elin siinä käsityksessä, että minun kolikollani oli vaikutusta Kekkosen valintaan. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että leikinlaskua oli se puhe Fagerholmin äänestämisestäkin. Leikinlaskun taustalla oli vakavia asioista ja opetusta. Opin, että asioihin voi vaikuttaa yhdessä muiden kanssa. Opin vastuuntuntoa ja yhteisöllisyyden merkitystä. "Näin toimii osuuskauppaväki", tokaisi isoisä kehuina, kun olimme yhdessä saaneet jonkun askareen valmiiksi. Vuoden 1956 vaalipäivänä olin alle nelivuotias. Kummipoikani on tänään täsmälleen samanikäinen. Hänen elämässään muumit ja Lucky Luke ovat presidenttiehdokkaita tärkeämmässä roolissa. Mutta niinhän minäkin vuonna 1956 olin enemmän kiinnostunut kissoista, koirista, Mestaritontusta ja Päivikki-prinsessasta. Puheet Kekkosesta painuivat taka-alalle viimeistään silloin, kun pihan toiselle puolelle ilmestyi uusi serkku, pieni tyttövauva. Ja muutaman viikon kuluttua isoisä sai minut uskomaan, että minäkin olin vauvan kummi. Olinhan mukana virallisessa ristiäiskuvassakin! Mutta entäs tämä nuorin kummilapseni avaruushirviöineen. Mitä hän viidenkymmenen vuoden kuluttua muistaa tästä talvesta? Millaisessa Suomessa ja maailmassa hän elää? Äänestääkö hän presidentinvaaleissa?
Pirkko Wilén |
|
|
|
|
  |
|
