![]() ![]() |
|
|
Kolumniarkisto 2003-10-06 Oikeaa ja olennaista Journalistin ohjeissa asetetaan hieno tavoite: välittää oikeaa ja olennaista tietoa. Nyt ohjeita ollaan kirjoittamassa uudelleen ja pahoin pelkään, että tuo tavoite tuomitaan vanhentuneena, naivina ja naurettavana historian romukoppaan. Vaikuttaa nimittäin siltä, että ainakin näkyvin osa mediasta on jo soveltanut ohjeen paremmin nykypäivään sopivaksi: ”myyvää, mutta mielellään paikkansa pitävää”. Uskotaan, että kauna käy kaupaksi ja kiistat kiinnostavat. Sellaista materiaalia siis lähdetään etsimään. Ja etsivä löytää. Juuri tästä syystä keskustan puoluekokouksen jälkeen usein tuntuukin siltä, että valtamedia kertoo eri kokouksesta kuin se, mihin itse juuri osallistuin. Niin taisi käydä nytkin. Kun uuvuttavan pitkän yleiskeskustelun aikana vain kourallinen kokousedustajia edes viittasi demareiden suuntaan, niin televisioon kyllä onnistuttiin löytämään värikkäin sanakääntein Lipposen toimintaa kuvaileva maakuntien mies. TV-kuvan välittämä tieto on oikeaa, mutta onko se olennaista? Tai jos loikataan kokonaan toiseen uutisaiheeseen, kuinka olennaista tietoa sisältyi ruotsin ulkoministerin oletetun murhaajan entisten rakastajien lausuntoihin, joita suomalaisetkin lehdet laajasti siteerasivat? Keskustan ylimääräisen puoluekokouksen jälkeen keskeinen osa julkisuudesta keskittyy jälleen sinänsä mielenkiintoisen Irak-kysymyksen jankuttamiseen. Tässä nyt sentään ollaan sikäli oleellisessa aiheessa, että siitä löytyi syy koko kokouksen järjestämiseen. Onko silti aivan lapsellista ajatella, että vähintään yhtä oleellista oli se, että tuhannet ihmiset matkasivat eri puolilta Suomea pitkään ja uuvuttavaan kokoukseen ja useimpien puhujien pääviesti oli: nyt pitää keskittyä hoitamaan ihmisten asioita sillä tavalla, kuin eduskuntavaalien alla luvattiin. Yhteisvoimin sosialidemokraattien kanssa ja siihen malliin kuin hallitusohjelmassa on sovittu. Jos se on lapsellista, niin pysyn mielelläni lapsellisena. Enkä pitäisi pahana, vaikka uusillekin toimittajasukupolville tarjottaisiin edelleen tavoitteeksi välittää paitsi oikeaa, myös olennaista tietoa. Tavoitteen pitääkin olla vaikeasti saavutettava, lähes mahdoton. Juuri siksi siihen kannattaa pyrkiä.
Pirkko Wilén
|
![]() ![]() |