Kolumniarkisto

2003-11-03 Kansa ja kansan ääni

Kansalaiset, olkaamme imarreltuja. Ani harvoin meidän älymme määrää, harkintakykyämme ja päätöksentekotaitoamme on yhtä monissa kommenteissa ja kannanotoissa analysoitu kun viime päivinä. On kyse vakavista asioista, on päätettävä, osaako kansa päättää unionin perustuslaista vai onko syytä jättää ratkaisu Arkadianmäen viisaiden harteille.

Euroopan perustuslakiesityksen ensimmäinen artikla alkaa sanoilla; Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa... Kansan tahtoa ei voi tietää, ellei sitä kysy, muistutti europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski Seinäjoen kansalaisfoorumissa viime viikolla.
Kyösti on omalla tavallaan ihan oikeassa.

Mutta, mutta. Suomen perustuslaissa todetaan, että valta Suomessa on kansalla, jota edustaa vaaleilla valittu eduskunta. Kun on omaa ehdokastaan äänestänyt, on samalla luovuttanut tälle vallan päättää isoista ja vähän pienemmistäkin asioista. Jos kansanedustajat ovat kovin epävarmoja omista kyvyistään, voivat he kysäistä neuvoa kansalta. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos ei kuitenkaan sido heidän käsiään, joten kansan "väärä" mielipide voidaan niin halutessa ohittaa olan kohautuksella.

Euroopan oikeusasiamiehenä toimineen Jacob Södermanin peruste kansanäänestykselle on mielenkiintoinen. Hän muistuttaa, että kun kansalle annetaan lupa äänestää, joutuu se myös ajattelemaan ennen kuin ratkaisunsa tekee. Eväät pohdinnoille tulevat poliitikoilta ja asiantuntijoilta, jotka joutuisivat "laskeutumaan kansan tasolle" tätä sivistäessään. Ei todellakaan tekisi pahaa. Kun kuuntelee asiantuntijoiden alustuksia, huomaa monta kertaa jääneensä lauseen pari jälkeen. Ajankohtaisohjelmien korkealentoinen EU-slangi saa perustallaajan aivan varmasti kääntämään kanavaa ja siirtymään poliisisarjan pariin. Varaa kansantajuistamiseen olisi, tämä poliitikoille ja virkamiehille tiedoksi.

Että äänestys vaiko ei, siinäpä ongelma. Jos/kun uusi perustuslaki muuttaa unionin sisältöä oleellisesti, olisi aihetta kysyä kansalta, vieläkö tämä meille kelpaa. Vaan entäpä sitten ellei kelpaakaan. Unionin perustuslaki raukeaa, jos jäsenvaltioista yksikin päättää olla sitä hyväksymättä. Mitä sen jälkeen? Kukaan ei taida edes aavistaa, miten siitä sopasta selvittäisiin.

* * *

Olemme Koivuniemen Tuomaksen kanssa valmistelleet Keskustan lehtimiesten syysseminaaria pitkään ja hartaudella. Pyrkimys on ollut saada paitsi mielenkiintoisia, myös korkeatasoisia alustajia kahden päivän mittaiseen syystapahtumaan. Mielestämme olemme siinä myös onnistuneet. Olkaa tervetulleita Seinäjoelle, lakeuden ja Etelä-Pohjanmaan pääkaupunkiin. Meillä vieraat tavataan ottaa vastaan heidän arvolleen sopivalla tavalla. Puukot on tupessa ja puntarit piilotettu, siis rohkeasti matkaan vain.

Marja Tyynismaa
Keskustan Lehtimiesten
hallituksen jäsen

Edelliset kolumnit:
» 2008-07-08 Sopimista vai sanelua
» 2008-03-11 Onko sanomalehdellä vielä sanomaa?
» 2007-11-28 Journalismista pitää keskustella
» 2007-09-06 Oma vai yhteiskunnan vastuu?
» 2007-05-09 Kun kollegat kohtaavat
» 2007-05-04 Kiitosta hallitusneuvottelijoille
» 2007-01-16 Hame päällä päättämään
» 2006-12-20 Merkitystaloudessa itärajan rekkajonoilla ei ole merkitystä
» 2006-11-09 Näkemyksiä tarvitaan
» 2006-05-30 Mikä on Keskusta?
» 2006-03-31 Lennart Meri
» 2006-02-21 Sananvapaus ja Muhammedin kuvat
» 2006-01-30 Akat asialla
» 2006-01-16 Vaalimuistoja
» 2005-11-07 Kun Mattikin riehaantui
» 2005-09-22 Naisen elämäntyö?
» 2005-05-23 Presidentinvaaliin ei lähdetä pelleilemään
» 2005-05-15 Homo Addictus
» 2005-04-25 Sanat ja kieli
» 2005-04-18 Todelliset vaalit
» 2005-04-14 Kultakutri ja syväkurkku
» 2004-11-18 Kansanvallan puolesta
- ja globalisaation haittoja vastaan

» 2004-10-16 Kuinka ilmapiiri syntyy
» 2004-04-19 Ketähän äänestäisi?
» 2004-04-13 Postipankki päivämatkan päässä
» 2004-03-29 Kokemuksen syvällä rintaäänellä
» 2004-03-22 Suomi onkin Euroopan väkirikkaimpia maita
» 2004-03-09 Kaverijournalismi kukoistaa Suomessa
» 2004-03-01 Hei, me hankkeistetaan!
» 2004-02-18 Tiedänkö minne pyrin
» 2004-02-09 Kylmä tasavalta
» 2004-01-19 Huumeeton Suomi on utopiaa
» 2004-01-13 Ajoin alinopeutta
» 2003-12-08 Miten naapurissa?
» 2003-12-01 Halpaa ruokaa varakkaille
» 2003-11-27 Viihdyttäjän vuosi
» 2003-11-10 Onko oppositiossa hauskempaa ?
» 2003-11-03 Kansa ja kansan ääni
» 2003-10-27 Maantieteelle emme voi mitään…
» 2003-10-15 Irak-jupakan varjo
» 2003-10-06 Oikeaa ja olennaista
» 2003-09-30 Seura-ihmisiä
» 2003-09-24 Kolumnit