Kolumniarkisto

2003-11-27 Viihdyttäjän vuosi

On taas se aika vuodesta, kun varsinkin harvemmin ilmestyvien lehtien toimituksissa on helppoa. On tehtävä joulunumero, siihen jutut, kuvat ja tietenkin pääkirjoitus. Tavanmukaisesti siinä on hyvä luodata mennyttä vuotta, sanoa muutama sana tulevasta ja toivottaa lukijoille hyvää joulua, kenties myös onnellista uutta vuotta. Oli lehti suunnattu henkilökunnalle, asiakkaille tai molemmille, on pääkirjoituksessa syytä muistuttaa, että joulu on ”yhdessäolon juhla” sekä kaiken kiirehtimisen jälkeen ”hyvä hetki ladata akkuja”. Voimia tarvitaankin, ainakin moisten tajunnanvirtojen loppuun asti lukemiseen.

Helpot kevennyskliseet ja vuodenkierrossa toistuvat merkkipaalut rytmittävät kyllä mukavasti myös uutis- ja viihdelehtien juttukiireitä. Joulun jälkeen on hyvä tehdä juttuja laihduttamisesta, selvittää mihin kuihtuneet joulukuuset on laitettava ja kysyä luottokunnalta, moneltako menivät tiedot lahjarästien kanssa. Keväällä voi käynnistää jokavuotisen keskustelun kesäajan järkevyydestä tai päivitellä, miksi talvinopeusrajoitukset ovat voimassa ajat sitten sulaneilla teillä. Jos on töissä iltapäivälehdessä, on syytä katsella ikkunasta ulos ja sännätä ensimmäisen lämpimän kevätpäivän tullen jututtamaan aurinkolasit päässä terasseilla istuvia kaupunkilaisia.

Kesällä asia on vähissä, mutta asian vierestä löytyy paljon uutista. Montako kuoli juhannuksen menoliikenteessä, moniko hukkui? Ei kannata unohtaa juttuja kesän huveistakaan. ”Moottoripyöräilijä on villi ja vapaa.” Elokuussa varmaan järjestetään jossakin katastrofiharjoitus, josta kertovan jutun voi aloittaa dramaattisesti onnettomuuden kulun ja ruumiiden määrät kertomalla ja jatkaa, että ”onneksi kyseessä oli vain harjoitus”. Syksyllä tulevat taas linnan juhlien kutsut sekä rikkaiden verotiedot. Niiden seuraksi on hyvä kirjoittaa ilmiöistä. Montako juttua olemmekaan jo lukeneet avantouinnista tai naurukouluttajista? Ei kannata laskea, sillä eivät ne lukemalla lopu.

Sitten onkin taas joulu. Niille, jotka joutuvat jäämään joulun jälkeisiksi välipäiviksi toimitukseen, koittaa helppo pelastus. Aina voi laatia katsauksen menneen vuoden tapahtumiin. Lehdissäkin voi siis olla kerran vuodessa uusintoja! Tällaista siis olisi, jos ei olisi päätynyt politiikan toimittajaksi. Siitä on viihde kaukana, mutta uusintoja riittää liiankin kanssa.

Petri P. Pentikäinen
Keskustan Lehtimiesten hallituksen asiantuntijajäsen

Edelliset kolumnit:
» 2008-07-08 Sopimista vai sanelua
» 2008-03-11 Onko sanomalehdellä vielä sanomaa?
» 2007-11-28 Journalismista pitää keskustella
» 2007-09-06 Oma vai yhteiskunnan vastuu?
» 2007-05-09 Kun kollegat kohtaavat
» 2007-05-04 Kiitosta hallitusneuvottelijoille
» 2007-01-16 Hame päällä päättämään
» 2006-12-20 Merkitystaloudessa itärajan rekkajonoilla ei ole merkitystä
» 2006-11-09 Näkemyksiä tarvitaan
» 2006-05-30 Mikä on Keskusta?
» 2006-03-31 Lennart Meri
» 2006-02-21 Sananvapaus ja Muhammedin kuvat
» 2006-01-30 Akat asialla
» 2006-01-16 Vaalimuistoja
» 2005-11-07 Kun Mattikin riehaantui
» 2005-09-22 Naisen elämäntyö?
» 2005-05-23 Presidentinvaaliin ei lähdetä pelleilemään
» 2005-05-15 Homo Addictus
» 2005-04-25 Sanat ja kieli
» 2005-04-18 Todelliset vaalit
» 2005-04-14 Kultakutri ja syväkurkku
» 2004-11-18 Kansanvallan puolesta
- ja globalisaation haittoja vastaan

» 2004-10-16 Kuinka ilmapiiri syntyy
» 2004-04-19 Ketähän äänestäisi?
» 2004-04-13 Postipankki päivämatkan päässä
» 2004-03-29 Kokemuksen syvällä rintaäänellä
» 2004-03-22 Suomi onkin Euroopan väkirikkaimpia maita
» 2004-03-09 Kaverijournalismi kukoistaa Suomessa
» 2004-03-01 Hei, me hankkeistetaan!
» 2004-02-18 Tiedänkö minne pyrin
» 2004-02-09 Kylmä tasavalta
» 2004-01-19 Huumeeton Suomi on utopiaa
» 2004-01-13 Ajoin alinopeutta
» 2003-12-08 Miten naapurissa?
» 2003-12-01 Halpaa ruokaa varakkaille
» 2003-11-27 Viihdyttäjän vuosi
» 2003-11-10 Onko oppositiossa hauskempaa ?
» 2003-11-03 Kansa ja kansan ääni
» 2003-10-27 Maantieteelle emme voi mitään…
» 2003-10-15 Irak-jupakan varjo
» 2003-10-06 Oikeaa ja olennaista
» 2003-09-30 Seura-ihmisiä
» 2003-09-24 Kolumnit